Kurkistus Kiiliäisvuorelle

Olen kuullut Kiiliäisvuoresta ensimmäisen kerran Lahden perheluontokerhon retkikohteena. Sillä kertaa retki ei sopinut aikatauluumme, mutta kohde jäi kuitenkin kiinnostavana mieleen. Paikka nousi ajatuksin, kun etsin uutta kohdetta lyhyelle retkelle lähialueella.

Kiiliäisvuori löytyy Alasenjärven läheisyydestä Lahden Ahtialasta, tarkemmin Herrasmannin suunnalta. Kohteessa ei ole merkittyjä polkuja, mutta vuorelle pääsee esimerkiksi Vuorenrinteentieltä, jonka varrelta pienen levikkeen kohdalta lähtee ainakin yksi polku kohti Kiiliäisvuorta.

"polku metsässä"

Jos paikka ei ole entuudestaan tuttu, eikä siellä ole merkittyjä reittejä, käytän apuna usein puhelimen Maastokartat-sovellusta. Tokikaan se ei korvaa perinteisiä suunnistusvälineitä karttaa ja kompassia eikä sen varaan voi pidemmillä retkillä turvautua, mutta se on kuitenkin kiva apu esimerkiksi tällaisessa paikassa.

Valtavia kiviä, luolia ja komeat kalliot

Kiiliäisvuoren maasto ja luonto ovat monipuolisia. Polunvarrella on isoja kiviä, joita kannattaa pysähtyä tutkimaan tarkemmin. Niiden juurelta voi löytyä jännittäviä luolamaisia koloja, joita varsinkin lasten on hauska tutkia.

Kiiliäisvuoren laelta avautuu varsinkin näin keväällä, kun puut ovat vielä lehdettömiä näkymä Alasenjärvelle. Totta kai syötiin eväät kalliolla, josta aukesi näkymä Alasenjärvelle.

Kiiliäisvuori on hauska kohde pienelle retkelle. Tänne tullaan toistekin!

 

Täältä löytyy lisää tietoa Kiiliäisvuoresta. 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *